Aurinkopaneelit rivitaloon

Aurinkopaneelit rivitaloon

Kaarinalaisen Pekan rivitalokodin katolle asennetut aurinkopaneelit tuottavat sähköä osakkeenomistajan omaan käyttöön. Kun kevätaurinko paistaa, ostosähkön kulutus vähenee sähkölämmitteisessä asunnossa vaikuttavasti.

Taloyhtiössä aurinkosähköinvestoinnin voi tehdä joko taloyhtiö tai osakas itse. Rivitaloyhtiössä omaa kattopinta-alaa on yleensä kerrostaloasujaa enemmän käytettävissä ja siksi osakaskohtaisen järjestelmän asentaminen on helpompaa. Tällöin osakas hankkii järjestelmän ja asennuksen sekä tekee sopimuksen sähköyhtiönsä kanssa ylijäämäsähkön myynnistä.

Pekka muutti nykyiseen asuntoonsa vajaa kaksi vuotta sitten. Muuttohetkellä taloyhtiössä oli jo tehty periaatepäätös, että osakkaat saavat halutessaan hankkia aurinkosähköjärjestelmän omaan käyttöönsä. Samalla oli sovittu myös vastuut rakenteisiin, huoltoon ja vakuutuksiin liittyvistä asioista.


− Asuin aikaisemmin kerrostalossa ja olimme selvittäneet taloyhtiön hallituksessa aurinkosähköjärjestelmän hankinnan kannattavuutta. Olin tehnyt laskelmia ja vakuuttunut, että investointi on järkevä. Kun nyt muuton myötä tuli mahdollisuus hankkia aurinkopaneelit itselle, tartuin heti tilaisuuteen.

Oma aurinkosähkö lämmittää myös mieltä

Pekan aurinkosähköjärjestelmässä on 14 Solar Thor -paneelia, jonka kunkin teho on 375 W. Järjestelmän kokonaisteho on 5,25 kWp.

Aurinkosähköjärjestelmä asennettiin syyskesällä, joten vielä ei ole kertynyt seurantatietoa paljonko aurinkoenergiaa omalta katolta vuoden aikana saadaan.
− Seuraan sovelluksen kautta mielenkiinnolla päiväkohtaista tuottoa. Jo nyt keväällä energiaa tulee aurinkoisina päivinä jopa 25 kWh. Huhtikuussa kokonaistuotto oli 490 kWh. Kyllä se lämmittää kodin lisäksi myös mieltä, kun näkee ostoenergian käyrän kääntyvän selvään laskuun.


− Meillä on melko suuri asunto, jossa on suorasähkölämmitys ja kaksi ilmalämpöpumppua. Aurinkosähköä pystytään hyödyntämään kodin lämmitykseen ja kesällä tarvittaessa myös jäähdytykseen.

aurinkopaneelit katolla säästävät sähkölaskua

Aurinkoenergia sopii myös sähköauton lataukseen

− Olemme keskustelleet taloyhtiössä sähköautojen latauksesta, koska sähköautojen määrä lisääntyy. Monissa taloyhtiössä eteen tulee remontti, jossa tarvitaan sähköautoille latauspaikkoja. Aurinkosähkön hyödyntäminen myös sähköistyvässä autoilussa olisi järkevää.

Sähköauto ja aurinkosähkö sopivat hyvin yhteen. Aurinkosähkön tuotanto vaihtelee ja ylijäämäsähköä on helppo ohjata Froniuksen latausjärjestelmän kautta auton akkuun. Näin aurinkosähköjärjestelmän hyöty pystytään maksimoimaan.